Korihait finaaleihin helpolla kotivoitolla Tarmosta

31.03.2016

Korihait finaaleihin helpolla kotivoitolla Tarmosta

Korihait ja Porvoon Tarmo kohtasivat keskiviikkona Pohitullissa kolmannessa välierässä. Kaksi aiempaa kohtaamista voittanut Korihait kumosi väittämän katkaisupelin voittamisen vaikeudesta ja otti helpon voiton lukemin 99 – 72 (43-32) ja siirtyi otteluvoitoin 3-0 ensi viikon lauantaina alkaviin finaaleihin.

Mikko Jalonen näyttää peukkua Reggie Brattonin tehokkaalle hyökkäystyöskentelylle (FotoMika).

Mikko Jalonen näyttää peukkua Reggie Brattonin tehokkaalle hyökkäystyöskentelylle (FotoMika).

Tarmo on ollut kahdessa ensimmäisessä pelissä hallitsevana osapuolena ottelun alkuminuuteilla, mutta tällä kertaa Korihait otti kuskin paikan heti kättelyssä. Tarmon ensimmäinen ja lopulta viimeinen johto nähtiin kahden minuutin kohdalla, tilanteessa 2-3, jonka jälkeen Korihait siirtyi nopeasti 10-0 jaksolla yhdeksän pisteen johtoon. Ensimmäisen neljänneksen lopussa tilanne hieman tasoittui, mutta Reggie Brattonin nostolla Korihait siirtyi ensimmäiselle tauolle 20-13 johtoasemassa. Ottelun jatkon kannalta erittäin merkittävä hetki koettiin heti toisen neljänneksen ensimmäisellä minuutilla, kun edellisessä pelissä peräti 35 pinnaa pussittanut Julian Boyd loukkasi nilkkansa ja joutui vaihtoon koko loppupelin ajaksi. Ykkösmiehen sivuun joutuminen voi joskus sytyttää oman joukkueen, mutta Tarmo tuntui lamaantuvan tästä vain entisestään ja Korihait kasvatti nopeasti johtonsa 15 pisteeseen. Ottelu jatkui erän loppuun Korihaiden reilussa johdossa, kunnes juuri ennen puoliaikaa entiset Korihait-pelurit Nigel Moore ja Sami Ikävalko kavensivat kotijohdoksi 11 pistettä. Ensimmäisen puoliajan parhaat Korihait olivat 13 pistettä pussittanut Reggie Bratton ja kahdesti kolmosessa osunut Vesa-Pekka Laine (8 p).

Toisen puoliajan aluksi Ikävalko toi vierasjoukkueen kahdeksan pisteen päähän, kunnes Marcus Van ja Mikael Herbert kasvattivat eron takaisin 15 pisteeseen. Erän loppua kohden ero kasvoi entisestään ennen kaikkea Reggie Brattonin toimesta ja Nicolai Andersen donkkasi viimeiseksi taukotilanteeksi 78-55 Brattonin komeasta syötöstä. Neljännen erän alussa jälleen Nigel Moore ja Sami Ikävalko kavensivat vielä hieman eroa, mutta Herbertin illan kolmas kolmonen ratkaisi ottelun lopullisesti viitisen minuuttia ennen loppua. Viimeinen viisiminuuttinen mentiinkin sitten kovalla vauhdilla päästä päähän vailla sen suurempaa kontrollia ja Korihaiden kolmas ja ratkaiseva välierävoitto kirjattiin lopulta 27 pisteen erolla.

“Pelasimme joukkueena hyvin ja puolustus ratkaisi ottelun ja ottelusarjan meille”, tiivisti Korihaiden parhaana pelaajana palkittu Reggie Bratton välierien kulun. “Tästä pitää vielä pikkuasioita hieman parantaa” ennakoi Bratton jo tulevaa finaalisarjaa.

“Korihait on selvästi tämän sarjan paras joukkue ja he tulevat etenemään varmasti sarjan voittoon”, myönsi puolestaan Tarmon parhaana palkittu Sami Ikävalko. Voimakkaita tunteita herättävänä pelaajana Ikävalko joutui molemmissa Pohitullin peleissä ukilaisyleisön hampaisiin ja pikkupoikien teettämiin Sami-naamareihin. “Nautin huutelusta ja kävin antamassa pojille nimmarit heidän naamareihinsa, Kuulin, että olen Damon Williamsin ohella toinen pelaaja, jota varten täällä on teetetty naamareita, joten ei voi olla kuin ylpeä saamastaan huomiosta”, päätti hyväntuulinen Ikävalko.

“Korihait oli selvästi parempi joukkue, mutta olen ylpeä omasta joukkueestani, joka taisteli loppuun asti miehekkäästi”, kertoi puolestaan Tarmon valmentaja Esa Mäki-Tulokas. “Julian Boydin loukkaantuminen oli meidän voittokamppailun viimeinen niitti, mutta silti pelasimme loppuun asti emmekä luovuttaneet. Nämä ovat hienoja kokemuksia nuorten pelaajien uralla”, päätti Mäki-Tulokas.

Korihaiden paras pistemies ottelussa oli 25 pistettä pussittanut Reggie Bratton. Kenties positiivisimmat suoritukset saatiin kuitenkin 17 pistettä heittäneiltä Mikael Herbertiltä ja Vesa-Pekka Laineelta. Kauden parhaan pelinsä pelannut Laine palkittiin myös Kirstan nälkäisimpänä pelaajana. Marcus Van puolestaan keräsi jälleen tupla-tuplan (10/17), jonka lisäksi James Crowder (11 p) ja Nicolai Andersen (10 p) pääsivät myös kaksinumeroisille pisteille. Mikko Jalonen (7 p) jätti pisteiden teon suosiolla muille ja jakeli yhdeksän koriinjohtanutta syöttöä. Eero Lehtonen pääsi kahdella pisteellä myös korintekijöiden joukkoon. Tarmon paras pistemies oli kahdeksallatoista pisteellään Sami Ikävalko. Omien sanojensa mukaan kenties uransa viimeisen ottelunsa pelannut Nigel Moore pussitti 12 pistettä ja noukki kahdeksan pistettä.

Vesa-Pekka Laine pelasi kauden parhaan pelinsä ja NIgel Moore mahdollisesti uransa viimeisen (FotoMika).

Vesa-Pekka Laine pelasi kauden parhaan pelinsä ja Nigel Moore mahdollisesti uransa viimeisen (FotoMika).

Ensi viikon lauantaina alkavissa finaaleissa Korihait saa vastaansa oman ottelusarjansa myös lukemin 3-0 voittaneen Forssan Koripojat. Runkosarjassa ykköseksi ja kakkoseksi sijoittuneet joukkueet tasasivat otteluvoitot lukemin 2-2, joten odotettavissa on ennakkoon ainakin tasaisemmat väännöt kuin Tarmo-välieräsarjassa. FoKoPo:n riveistä löytyy myös sarjan paras korintekijä, liukasliikkeinen jenkkitakamies Remon Nelson, joka on Korihaita vastaan pussittanut peräti 29,8 pistettä ottelua kohden. “Nyt huilataan hetki ja sitten lähdetään keskittymään forssalaisten kaatoon”, kertoi Korihaiden valmentaja Jarno Nikula tyytyväisenä. “Nelson on paha pideltävä ja ottaa varmasti tietyn määrän heittoja. Meidän tehtävä on saada nuo heitot mahdollisimman vaikeiksi ja pitää samalla muut miehet kurissa”, päätti Nikula.