Runkosarjan voiton edellisessä kotiottelussaan ratkaissut Korihait saa torstaina vieraakseen Porvoon Tarmon. Tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena olevan Tarmon asema sarjassa on jo varmistunut, sillä se ei voi jäädä viimeiseksi putoajan paikalle, eikä myöskään tavoittaa kolmen voiton päässä olevaa viimeistä pudotuspelipaikkaa. Panosta porvoolaisilla loppukaudeksi kuitenkin riittää, sillä Tarmo kärkkyy vielä sijoituksia yhden voiton edellä olevien Namika Lappeenrannan ja Tampereen Pyrinnön yläpuolelta.
Porvoon Tarmon kausi on ollut monivaiheinen valmentaja ja pelaajavaihdoksineen. Tarmon tavoitteena kauteen lähdettäessä oli pudotuspelit ja sitä kautta nousu Korisliigaan, mutta nyt kausi on päättymässä pettymykseen. Joulutauolla tapahtuneen valmentajavaihdosepisodin yhteydessä Tarmo menetti aimo annoksen tehoja, kun kokeneet Korisliigapelurit Teemu Rintala ja Joel Heinikoski siirtyivät muualle ja heti perään Hunter Gibson lähti vielä Korihaiden paitaan. Alkutalvesta näytti vielä, että Tarmo nousee pudotuspelikamppailuun, mutta helmikuun lopun ja maaliskuun alun tappiot pysäyttivät orastavan nousun ja viimeisistä seitsemästä pelistään porvoolaiset ovat voittaneet vain yhden. Tarmon tehoista ovat pitkälti vastannut ulkomaalaiskolmikko Josh Nofflet (24/8), Jermel Kennedy (18/9) ja Jerrah Young (16/10). Kotimaisista pelaajista parhaimmat tehot ovat tehneet Mikael Holme (7/2), Teemu Hartikainen (6/2) ja Mikael Kauhanen (6/4).

Marcus Van on kurittanut Tarmoa keskimäärin 16,7 pisteellä per ottelu. Tässä menoa ihmettelee vielä vastustajan paidassa Hunter Gibson (FotoMika).
Korihaiden osalta runkosarjaa on vielä jäljellä kahden kotipelin verran, kun viikko Tarmon vierailun jälkeen Pohitulliin saapuu Forssan Koripojat. Korihaiden välierävastustaja puolestaan on vielä epäselvä, sillä neljännellä sijalla ovat tasapisteissä JKS ja HoNsU. Kinkkiseksi viimeisen pudotuspelipaikan ratkaisussa tekee se, että JKS ja HoNsu ovat pelanneet keskinäiset ottelut tasan 2-2 ja korierokin on tasan nolla, joten todennäköisesti ratkaisu jää sarjan viimeiselle kierrokselle.
”Olemme käyttäneet viime päivät tiukkaan treeniin ja pudotuspeleihin valmistautumiseen. Tähän valmistautumiseen isona osana kuuluu kaksi jäljellä olevaa ottelua, joista lähdetään hakemaan hyvää virettä huhtikuun loppuhuipentumaan”, kertoo Korihaiden valmentaja Jarno Nikula. ”Joukkueen terveystilannekin alkaa olla paranemaan päin, sillä ainoastaan sormivammasta kärsivä Nigel Moore on sivussa kokoonpanosta. Mooren vamma on lähtenyt parantumaan vauhdilla ja mies nähtäneen peliasussa jo välierävaiheessa”, valottaa Nikula joukkueen tilannetta.
Torstain Korihait – Tarmo ottelun otteluisäntänä toimii Turun Osuuskauppa ja ottelun jälkipelit pelaillaan ravintola Kirstassa, jossa paikalla on koko Korihaiden joukkue haastatteluiden ja mahdollisesti karaoken merkeissä. Torstain pelissä tulevat myyntiin myös pudotuspelien kausikortit ja pääsyliput, joiden lisäksi myyntipisteessä voi ilmoittautua välierien ensimmäisen vierasottelun fanibussiin.