Korihait murskasi Honsun

6.11.2014

Korihait murskasi Honsun

Korihait kohtasi kotihallissaan Honsu Basketin, joka kolmisen viikkoa sitten piinasi Haiparvea Jyväskylässä viimeiselle minuutille asti. Tällä kertaa ottelusta ei muodostunut jännitysnäytelmää, vaan ottelun voittaja oli selvillä jo hyvissä ajoin. Korihait vei iloisella hyökkäyspelillään ottelun selvästi lukemin 93 – 68 (54-34).

Ottelun ensimmäiset kolme minuuttia mentiin tasatahtiin, mutta sen jälkeen Korihait otti pelin haltuunsa ja alkoi tehdä eroa tasaiseen tahtiin. Honsu taisteli ensimmäisen erän lähinnä 16 pistettä tehneen Rickey Youngin johdolla lukemiin 29-23 ja roikkui tuntumassa vielä vartin pelin jälkeen (38-30). Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla Korihait kuitenkin näytti joukkueiden välisen tasoeron vieden viiden minuutin jakson lukemin 16-4 ja siirtyi puoliajalle lähdettäessä kahdenkymmenen pisteen johtoon.  Toisella puoliajalla Korihait ei antanut Honsun tulla enää peliin mukaan, vaan kasvatti eron lähelle kolmeakymmentä ja piti vierailjat koko ajan yli kahdenkymmenen pisteen päässä. Tasaisesti koko rosteriaan kierrättänyt Korihait otti ottelusta lopulta kauden toistaiseksi suurinumeroisimman voiton 25 pisteen erolla.

Korihaiden parhaana pelaaja palkittiin reilun kahdenkymmenen minuutin peliajalla 21 pistettä pussittanut Mikko Jalonen. Seuraavaksi parhaat pistelukemat iski kauden jokaisessa pelissä tupla-tuplan tehnyt Marcus Van (18/10). Kolmannella jaksolla kolmessa lähes peräkkäisessä hyökkäyksessä kolmosen säkittänyt Niko Malinen rankaisi kasvattajaseuraansa 17 pisteellä ja neljäs yli kymmenen pistettä heittänyt pelaaja oli Adrien Coleman (12/4/5). Mikael Herbert ja Nigel Moore puolestaan tekivät yhdeksän pinnaa, jonka lisäksi Moore kaapi 11 levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä. Kirstan nälkäisimpänä pelaajana palkittu Roope Tammi taisteli kentällä vajaat kaksikymmentä minuuttia ja heitti kolme pistettä. Elias Valtosen ja Petteri Ruutiaisen saalis oli kaksi pistettä ja kolme levypalloa. Honsun ylivoimainen ykkönen oli 33 pistettä ja 12 levypalloa tehoillut Rickey Young. Sami Mäntymaa heitti viime kauden kotihallissaan kahdeksan pistettä ja noukki myös kahdeksan levypalloa.

“Pelasimme ihan mukavan pelin ja varsinkin puolustus oli tänään mallillaan” kertoi Korihaiden Marcus Van ottelusta. “Uudessakaupungissa ja Korihaissa on hienoa pelata, kotiyleisö on äänekästä ja kaikki ihmiset ystävällisiä, eikä ulkona tupruttava lumikaan minua haittaa”, vastasi Chicagosta kotoisin oleva ja Islannissa pelannut Van toimittajan kysymykseen ensi kokemuksista Suomesta.

Marcus Van donkkaili 18 pistettä (FotoMika).

Marcus Van donkkaili 18 pistettä (FotoMika).

“Voittoa lähdettiin hakemaan ja se on tärkeintä. Pelissä oli paljon positiivisia asioita ja varsinkin nuorten pelaajien rohkeus lämmitti mieltä”, kertoili puolestaan Korihaiden valmentaja Jarno Nikula.

Korihait jatkaa sarjan kärjessä tappiottomana kahdeksan pelin jälkeen. Seuraavana tulevat ykköshaastajat Oulu ja Nokia, joka on pelannut vasta viisi ottelua ja kärsinyt ainoan tappionsa avauskierroksella juuri Korihaille. Korihaiden pelit jatkuvat seuraavan viikon lopulla, jolloin pelataan tuplakierros paikallispelejä, molemmat tosin vieraskentällä. Perjantaina 14.11. Korihait kohtaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella FoKoPon Forssassa ja sunnuntaina on vuorossa matka Nokialle.