Korihaita viime kaudella valmentanut Tero Vasell ei jatka seurassa

27.03.2023

Korihaita viime kaudella valmentanut Tero Vasell ei jatka seurassa

Kuva: Ville Vuorinen

Uudenkaupungin Korihaita kauden verran luotsannut Tero Vasell ei jatka ensi kaudella haiparven päävalmentajana. Vasellilla oli sopimuksessaan optio jatkaa myös ensi kaudella seurassa, mutta henkilökohtaisten syiden takia hän päätti olla käyttämättä optiota.

– Ajoissa alkukevään aikana jouduin tekemään raskaan päätöksen, etten voi optiota käyttää perhesyiden takia. Haluan olla enemmän läsnä perheeni arjessa, minkä takia minun on mentävä takaisin Pirkanmaalle, Vasell ilmoittaa.

– Haluan kiittää Korihaita siitä, että tulokasvalmentajalle annettiin mahdollisuus tulla valmentamaan Uuteenkaupunkiin. Oli hienoa kauden aikana nähdä, kuinka ukilainen koripalloyhteisö ja -kulttuuri on nostanut päätänsä jälleen. Iso kiitos kaikille kannattajille, jotka kannustivat meitä niin Pohitullissa kuin vierasmatseissa myötä- ja vastatuulessa, Vasell kiittää.

Korihaiden toiminnanjohtaja Casper Santanen sanoo, että seura olisi ehdottomasti halunnut pitää Vasellin myös ensi kaudella, mutta Vasellin lähdön syyt ovat hyvin ymmärrettävät.

– Tero toi juuri sitä taistelutahtoa joukkueeseen, mitä hän kesän neuvotteluissa lupasi. Hänen tuoma pelityyli upposi hyvin meidän faneihin ja ukilaiset ottivat joukkueen omakseen. Tero oli mies paikallaan ja toivotamme hänelle hyvää jatkoa sekä onnea uusiin haasteisiin.

Apuvalmentajana toiminut Setumo Bodibe ei myöskään jatka Korihaissa ensi kaudella. Toiminnanjohtaja Santasen mukaan seura on neuvottelut kahden valmentajaehdokkaan kanssa jo pidemmän aikaa ja toiveissa on valita seuraan sopiva valmentaja mahdollisimman pian.

Korihailla on ensi kaudesta pelaajasopimus Bojan Sarcevicin kanssa sekä optiot Trey Niemen, Joni Herralan, Elmo Eräkankaan ja Mikael Aallon kanssa. Optioiden takaraja on huhtikuun lopussa.