Korihait on solminut seuran oman kasvatin, Mikael Herbertin (205 cm ja 95 kg) kanssa pelikauden 2015-2016 kattavan sopimuksen. Lisäksi nimen sopimuspapereihin raapustivat Korihaiden kasvatit Eero Lehtonen, Jaakko Lahti, Valtteri Järvenpää, Akseli Mäkelä ja Turun NMKY:n kasvatti Valtteri Hyytinen.

Mikael Herbert jatkaa Korihaiden riveissä (Jonne Uotila).
Mikael Herbert (21 v) palasi viime kaudeksi Korihaiden riveihin vietettyään vuoden Tulanen yliopistossa, Yhdysvalloissa. Laiturin pelipaikalla viihtyvä Herbert heitti pistekeskiarvokseen 11,5 pinnaa ja napsi 4,2 levypalloa ottelua kohden. Pistekeskiarvollaan Herbert sijoittui 1A-divarin viidenneksi parhaaksi kotimaiseksi pistemieheksi. Herbertin yhden ottelun parhaat pinnamäärät (23 ja 21) syntyivät Oulun NMKY:tä vastaan. Erityisen tarkka Herbert oli kolmenpisteen viivan takaa, sillä hän oli sarjan toiseksi tarkin kolmospyssy 44,6 prosentin tarkkuudella ja upotti parhaimmillaan neljä kolmosta, neljässä eri ottelussa.
”Jatko Korihaissa oli minulle luonnollinen ratkaisu ja tulevan kauden jälkeen tavoitteena on siirtyä Korisliigaan yhdessä Korihaiden kanssa”, kertoo kaikkiaan neljä kautta Korisliigassa pelannut Mikael Herbert, jolta löytyy myös 44 ottelua Suomen juniorimaajoukkueiden riveistä.
Joukkuetta täydentävät myös A-juniori-ikäiset Eero Lehtonen (194 cm), Jaakko Lahti (181 cm), Valtteri Järvenpää (189 cm), Akseli Mäkelä (201 cm) ja Valtteri Hyytinen (189 cm), jotka pelaavat edustusjoukkueen ohella edelleen myös A-pojissa. Lehtonen, Lahti ja Järvenpää pelasivat edustusjoukkueessa jo viime kaudella. Lehtosen saaliiksi muodostui 21 pelattua ottelua ja piste-ennätykseksi 13 pinnaa. Lahti puolestaan esiintyi 16 ottelussa, heittäen piste-ennätyksekseen 6 pinnaa. Järvenpää keskittyi lähinnä A-poikien peleihin ja hän esiintyi miesten divarissa kolmessa ottelussa. Akseli Mäkelä ja Valtteri Hyytinen puolestaan nousevat uusina pelaajina miesten divariryhmään. Molemmat pelasivat viime kaudella Korihaiden A-poikien joukkueessa, joka sijoittui valtakunnallisessa divarissa hienosti kolmanneksi. Mäkelän tehot A-pojissa olivat 7,5 pistettä ja 5,5 levypalloa ja Hyytisen vastaavat olivat 8,1 ja 4,8. Valtteri Hyytinen on toisen polven Korihai, sillä hänen isänsä Jani Hyytinen voitti UU:n riveissä toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden vuonna 1990.
”Miksun jatko täydentää avausviisikkomme ja hänelle on jatkossa tiedossa entistä isompi rooli joukkueen hyökkäyspelaamisessa”, kertoo Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula. ”Kaikki junnut ovat vetäneet kovaa kesätreeniä toukokuusta lähtien ja he ovat ansainneet näyttöpaikan divaripeleissä. Minulle eivät nimet pelaajien pelipaidoissa merkitse mitään, vaan peliminuutit ansaitaan kovalla työllä ja sitä nämä herrat ovat kesän aikana todellakin tehneet”, päättää Nikula.
Korihailla on nyt kaikkiaan sopimukset 12 pelaajan kanssa, kun aiemmin on solmittu sopimukset Mikko Jalosen, Vesa-Pekka Laineen, Marcus Vanin, Nigel Mooren, Hunter Gibsonin ja Petteri Ruutiaisen kanssa.
Korihaiden sarjapelit alkavat lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Oulun NMKY saapuu tuplavierailulle Pohitulliin. Kausikortit tulevalle kaudelle ovat myynnissä ja niitä voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta korihait@korihait.fi tai tilata netin kautta osoitteesta https://www.korihait.fi/edustusjoukkue/liput-ja-kausikortit/

Eero Lehtonen ja kolme muuta A-poikaa solmivat myös sopimukset (FotoMika).

Myös Jaakko Lahden vauhdikkaita ajoja nähdään ensi kaudella Pohitullissa (FotoMika).