
Marcus Van ja Nikola Jeftic ovat käyneet kovaa painia korin alla (FotoMika).
Korihaiden ja BC Nokian välinen finaalisarja jatkuu jälleen lauantaina Nokialla neljännen ottelun merkeissä. BC Nokia voitti niukasti kaksi ensimmäistä ottelua, kun taas Korihait vei kolmannen ottelun selvin numeroin ja näin ollen ottelusarja on tilanteessa 1-2 Nokialle, kun mestaruuteen vaaditaan kolme otteluvoittoa.
Ensimmäinen kohtaaminen lähes loppuunmyydyssä Pohitullissa oli alusta loppuun todella tasaista vääntöä, sillä johtoasema vaihtui kymmenen kertaa ja tasoissa oltiin neljästi. Korihait nousi Nigel Mooren korilla tasoihin vain neljä sekuntia ennen loppua ja ratkaisua haettiin jatkoajalta. Korihait johti jatkoajan puolivälissä, jonka jälkeen Nokia otti johtoaseman itselleen eikä päästänyt Korihaita enää rinnalle. Korihailla oli 25 sekuntia ennen loppua mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta tällä kertaa Mooren heitto meni ohi ja Nokia viimeisteli pelin vapariviivalta lukemin 82-87.
Toinen ottelu käytiin sunnuntaina Nokialla, jossa oli myös tupa täynnä. Nokia vei ottelua ensimmäisen vartin, johtaen parhaimmillaan 15 pistettä. Korihait nousi kuitenkin puoliajalle lähdettäessä jo viiden pisteen päähän. Toisella puoliajalla Korihait nousi tasoihin ja siirtyi kolmanennen erän puolivälissä johtoasemaan. Tämän jälkeen mentiin tasatahtiin, kunnes viimeisen parin minuutin aikana Nokia osoittautui jälleen kovemmaksi ja toinen voitto kirjattiin lukemin 92-85.
Kolmas peli keskiviikkona täpötäydessä Pohitullissa oli aikaisempien taistojen tapaan fyysistä kamppailua, mutta tällä kertaa Korihaiden pää pysyi kylmänä vieraita paremmin ja kotijoukkue korjasi voiton lukemin 75 – 59 (32-30). Nokia johti ottelua alussa, mutta Korihaiden noustessa rinnalle ja ohi, ei Nokia enää päässyt takaisin johtoasemaan ja näin ollen Korihait kaunisteli viimeisillä minuuteilla lopputuloksen hieman pelitapahtumia nähden suuremmaksi.
Korihaiden tehokkain pelaaja finaaleissa on ollut Marcus Van, joka on heittänyt keskimäärin 21,3 pistettä, napsinut 15 levypalloa ja torjunut 4,3 heittoa ottelua kohden. Mikko Jalosen pistekeskiarvo on 18,3 ja syöttöjä kapteeni on jakanut vajaan kolmen keskiarvolla. Mikael Herbertin ja Nigel Mooren pinnakeskiarvo on 12, Adrien Colemanin yhdeksän ja Niko Malisen 4,6. Säännöllisesti peliaikaa ovat saaneet myös toisen pelin sytyttäjä Elias Valtonen (2,0 p) ja kolmannessa pelissä kenties kauden parhaan pelinsä pelannnut Hunter Gibson (1,3 p). BC Nokian tasaisin suorittaja on ollut jenkkilaituri Daniel Bailey (20,7/10,3). Ensimmäisessä pelissä valmentajansa mukaan kuolleelta kalalta muistuttanut serbisentteri Nikola Jeftic on nostanut tasoaan kahdessa edellisessä pelissä ja heittänyt 25 ja 19 pistettä.
Finaalien erikoisuuksia ovat olleet heitto- ja levypallopeli. Korihait oli runkosarjassa sarjan paras levypallojoukkue, mutta on nyt finaaleissa hävinnyt kaikkien otteluiden levypallot. Lisäksi Korihait on finaalien kotiotteluissa kivittänyt kaukoheittonsa rautoihin, sillä kolmosprosentti on Pohitullissa ollut vain 14,3 %. Toisessa finaalissa Nokialla Korihaiden kolmoset upposivat sen sijaan 39 prosenttisella tarkkuudella.
Lauantain ottelun asetelma on jälleen selvä. Korihaiden on voitettava ottelu, jotta sen kausi jatkuisi vielä tiistaina Pohitullissa. BC Nokia puolestaan katkaisisi voitollaan ottelusarjan ja ottaisi samalla ensi kauden Korisliigapaikan itselleen. Kolmannessa ottelussa sarjan katkaisupaineet kävivät nokialaisille liian suureksi joka näkyi suunsoittamisena ja pelin loppuhetkillä myös törkeänä pelinä. Äänekkään kotiyleisön edessä paineet eivät ole ainakaan pienemmät.
Korihait järjestää otteluun kaksi fanibussia. Ensimmäinen bussi täyttyi pikavauhtia, mutta toisessa autossa on vielä tilaa muutamalle fanille. Bussit lähtevät linja-autoasemalta lauantaina kello 14 ja matkan hinta on aikuisilta 20 euroa ja lapsilta 15 euroa. Ilmoittautumiset fanimatkalle voi tehdä Ville Vuoriselle 040-5161561 tai ville.vuorinen@korihait.fi
Lisäfiilistä otteluun voi hakea videoista: UU voittaa, Finaaliin ja kolmannen pelin Hai-laiteista.