Tästä ei tosiaankaan jäänyt jossiteltavaa. Sarja käynnistyi sarjanousija Espoo Unitedia vastaan syyskuussa (26.9.), jolloin pääkaupunkiseudun kundit olivat kovempia. Sama suuntaus jatkui koko kauden ja sunnuntaina koetun neljännen tappion jälkeen, espoolaisten paremmuus kauden mittaan selittyy suoraan otteluvoitoilla 4 − 0.
Illan peli oli eräänlainen vanhojen aikojen kohtaaminen, sillä ex-biisonit Jeb Ivey ja Damion Dantzler tuntevat toisensa jo Loimaa Bisonsin menestyksen vuosilta, kun Korihaiden nykyinen valmentaja toimi loimaalaisten apuvalmentajan roolissa.
Neljän pisteen pelissä lähtökohtaisesti Korihailla piti olla pieni etu, sillä iso sentteri Julius Brooks on ehtinyt olla joukkueen mukana jo reilut pari viikkoa, kun taas vain viikon Espoo Unitedin mukana ollut sentteri Babatunde Alawoya pelasi nyt vasta toisen pelinsä uuden joukkueensa paidassa. Pelitapahtumien perusteella olisi kyllä voinut luulla toisin, sillä sen verran ulkona kuvioista Korihaiden iso pelaaja vielä oli, että faneilla ehti käydä mielessä moneen otteeseen Juan Pattillon haamu.
Sunnuntain peli alkoi HaiPower-maskotti Toivon ja Korihaiden C-junioreiden sekä kotiyleisön tukemana kohtuullisen hyvin. 37 sekunnin kohdalla Marius van Andringa pussitti päivän ensimmäisen kolmosen, joka sai vastauksena Okko Järven onnistuneen kolmosen. Ennen kuin kolme minuuttia tuli täyteen, ensin Matthew Gibson ja sitten Sean O’Brien veivät lay-upeillaan Korihait johtoon 9 − 5.
Seuraavan minuutin aikana espoolaisten illan hahmot Omar Calhoun ja Jeb Ivey tekivät vuoronperään kolmoset. Näin ajassa 3:33 peli oli tasan, kun kummallakin oli tehtynä 11 pistettä.
Calhounin ja Alawoyan koreilla oli Espoon vuoro siirtyä neljään pisteen johtoon, kunnes kapteeni Justus Kilpinen kavensi päivän toisella kahden pisteen suorituksellaan eron kahteen.
Ensimmäisessä erässä van Andringa ja Teemu Sulonen sekä Vesa-Pekka Laine onnistuivat vielä kolmosissaan. Laine nosti hyppyheitollaan taukotilanteeksi 24 − 21.
Jo avauserästä lähtien alkoi käydä selväksi, kuinka Brooksin puuttuva puolustustahto ja hidas liike kentällä toivat vaikeuksia Korihaiden peliin. Akseli Mäkeli tuurasi Brooksia hyvällä asenteella varsinkin, mitä tulee oman korin suojelemiseen.
Toisella jaksolla vain espoolaiset onnistuivat kolmosissa, hekin yhteensä kolme kertaa. Kaksi kertaa Iveyn ja kerran Järven toimesta. Tästä huolimatta Korihait sai hyvän alun erään Sulosen kolmella koriin asti heitetyllä vapaaheitolla. Kirjattiinpa niihin tilastoiden mukaan jopa Laineen syöttö.
Ajassa 13:08 nähtiin Korihaiden uusimman “vahvistuksen” Brooksin ihmeellinen veivi, joka löysikin tiensä kuin ihmeen kaupalla korirenkaan sisäpuolelle. Tämä jäi jenkin ainoaksi onnistuneeksi koriksi koko ottelussa, vaikka hän teki yhteensä neljä yritystä korin läheisyydestä.
14 minuutin kohdalla O’Brien ja Bracy-Davis kannattelivat joukkuetta johtopaikalla omilla hyökkäyspään tehoillaan. Ajassa 15:12 Bracy-Davis vei Korihait jo kymmenen pisteen johtoon Omar Calhounin epäurheilijamaisen virheen jälkeen. Lähes minuuttia myöhemmin O’Brien teki haijohdoksi jo 12, kun tilanne oli 40 − 28 kotijoukkueen eduksi. Tässä vaiheessa eron ollessa suurimmillaan Korihaille tarjottiin jo mahdollisuutta ratkaista peli itselleen.
Kettu Iveyn kymmenen pisteen turvin vierailijat hivuttautuivat jakson päätteeksi neljän pisteen päähän. Pitkälle tauolle mentiin tilanteesta 44 − 40.
Kuumaksi tunnelmaltaan muodostuneen kolmannen erän aluksi Darious Moten avasi pistetilinsä kolmosella kaventaen eron yhteen pisteeseen. Jo seuraavassa espoolaisten hyökkäyksessä Calhoun vei van Andringan virheen seurauksena Unitedin johtoon vapaaheittoviivalta.
Sen sijaan ajassa 21:51 O’Brien onnistui tip-inillään tuomaan isännät johtoon sen jälkeen, kun kaksi hyökkäyksen ensimmäistä heittoa eivät olleet osuneet osoitteeseensa.
Tässä vaiheessa tuomarin pilli alkoi jo soida tiheämmin. Sekä van Andringa että Bracy-Davis saivat virheet 11 sekunnin sisään. Lauri Toivonen kiitti ja laittoi vaparinsa sisään. Seanin neljä ja Kevinin kaksi pistettä kannattelivat Korihaita, kun taas pääkaupunkiseudun jengiä pinnalla piteli Okko Järvi kolmosellaan.
Tilanne alkoi lämmetä, kun Akseli Mäkelälle puhallettiin 33 sekunnin sisään kaksi virhettä. Ensin ajassa 24:20 tuomari näki Jouko Järviseen kohdistuvan rikkeen ja ajassa 24:53 Mäkelä sai epäurheilijamaisen virheen, joka kohdistui Babatunde Alawoyaan. Sitä ennen tilanne ehti jo näyttää hyvältä, kun kapellimestari Gibson oli kiskaissut kolmosen kuin isän kädestä.
Tuomarin myönteisellä avustuksella Unitedin vapariruletti pyöri mallikkaasti. Samalla jo neljännen virheen saanut sielukkaasti pelannut Aksu Mäkelä sai penkkikomennuksen käytännön pakon sanelemana.
Espoolaisten tasoitettua pelin numeroihin 55 − 55 noin 25 minuutin kohdalla, kentälle armeijan harmaista hetkeksi vapautettu Eero Lehtonen muistutti Korihaiden rosterin laajuudesta omalla kolmosellaan, jonka syötti Gibson ja joka kolahti maaliinsa ajassa 25:29.
Unitedin seuraavassa hyökkäyksessä Gibson esitteli torjujan taitojaan blokkaamalla Jouko Järvisen pois pahanteosta. Jouko taisi kuitenkin sisuuntua ja painoi hyppyheittonsa koriin seuraavan tilaisuuden tullessa. Järvinen sai kartuttaa pistetiliään vapaaheittoviivalta myös Lehtosen virheen jälkeen.
Sen jälkeen kun Korihaille oli tuomittu jo seitsemän virhettä kolmannessa erässä, espoolaisetkin saivat yllättäen erän ensimmäisen virheensä Alawoyalle reilun kuuden ja puolen minuutin paikkeilla. Virheet kolmannen jakson aikana menivät 8 − 1, joten ei ole mikään ihme että sekä valmennusjohdon että pelaajien tunteet kävivät välillä kuumina. Tämä haittasi ajoittain pelitapahtumiin keskittymistä.
Kolmannen jakson aikana 14 vapaaheittoa heittänyt espoolaisryhmä vei sekavan kiihkeän kolmannen jakson nimiinsä viidellä pisteellä ja pääsi lähtemään päätöserään pisteen johdosta lukemista 68 − 69.
Korihaiden onneksi kaksikko Sulonen − van Andringa oli vireessä ennen kolmannen jakson loppua. Marius upotti kolmoset 28:34 ja 29:13, kummatkin Teemun syötöistä.
Viimeisestä jaksosta tuli todellinen trilleri. Calhoun vei aluksi espoolaiset 2 + 1 -hyökkäyksellään neljän pisteen johtoon. Sen jälkeen sekä Moten kakkosellaan että Ivey kolmosellaan löivät lisää löylyä sarjanousijan karkuyritykseen. Ero oli venynyt jo 9 pisteeseen 32 minuutin paikkeilla.
33 minuutin jälkeen alkoi Korihaiden kiri, jolle alkutahdit löi Kevinin toinen onnistunut vapaaheitto. Seuraavassa hyökkäyksessä Bracy-Davis vyörytti pallon taas koriin. Ajassa 33:46 Pohitullin taivaan halkoi van Andringan näyttävä korisukan lävistänyt kolmonen. Kaiken lisäksi Marius sai bonusvaparin tehden hyökkäyksestä näin neljän pisteen arvoisen. Tilanne oli nyt 77 − 79.
Jatkossa Calhoun ja Järvinen veivät espoolaiset taas kuuden pisteen johtoon. Ero ehti jo käydä seitsemässä pisteessä, kunnes 36 minuutin jälkeen Gibsonin kakkonen ja sen kylkiäisenä tullut bonusvapari hinasivat Korihaita taas voittotaistoon. Kevinin ja Mattin kakkosilla ero pysytteli neljässä.
Ajassa 37:32 Bracy-Davis esitteli kylmähermoisuuttaan jäätävällä kolmosella, joka toi Korihait tuntumaan, numeroihin 88 − 89. O’Brienin riistettyä ja menetettyä, kävi Moten donkkaamassa haipäädyssä. Kotijoukkue ei luovuttanut, vaan sen sisupussi Super Marius täräytti Gibsonin syötöstä kolmosen pohjaan Pohitullin yleisön riemuksi. Peli oli tasan 91 − 91, kun pelikellossa oli aikaa vielä reilu puolitoista minuuttia.
Koreja ei seuraavissa tilanteissa nähty, aikalisiä kylläkin pidettiin. Varsinaisen peliajan ratkaisu nähtiin viimeisellä minuutilla. Iveyn hyppyheitto lävisti korirenkaan ajassa 39:31. Aikalisän jälkeen Gibson pujotti lay-upin sisään nopean sukkelaan ja peli oli taas tasan. Yllättäen Korihait ei käyttänyt sekunteja loppuun, joten espoolaiset saivat vielä Iveyn ja Calhounin toimesta heittää pallon kahdesti rautaan. Ratkaisua ei syntynyt ja jatkoajalle mentiin tasapisteistä 93 − 93.
Alawoyan kakkonen aloitti koritehtailun lisäajalla. Tätä seurasi Bracy-Davisin tyylikäs kolmonen. Harva osasi aavistaa, mitä tuleman piti. Seuraavan noin kahden minuutin aikana espoolaiset ratkaisivat pelin vastaansanomattomasti Calhounin käsien kautta. Villisti rintaansa rummuttanut villiori Calhoun onnistui ilmavassa heitossaan kolmen pisteen viivan takaa peräti kolmesti ja Järvikin kerran. Näin ajassa 42:19 tilanne oli jo 98 − 107. Samankaltaisen kolmossuman uhriksi joutuessa useimpien joukkueiden selkäranka olisi katkennut ja niin tapahtui myös Korihaille.
Korihait ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla, sillä Kevin ja Marius tekivät vielä kakkosen ja kolmosen mieheen tuoden haikalan neljän pisteen päähän tilanteessa 103 − 107. Iveyn kokemus oli lopussa valttia, lay-up ja kolme vaparia sisään. Loppunumerot kirjattiin Pohitullin parketilla tänään 105 − 113, kun parempi joukkue korjasi tärkeän pistepotin rikkoen samalla oman seitsemän pelin tappioputkensa. Viimeksi United oli voittanut Pyrinnön 10.1. Silloin joukkueen sentterinä toimi vielä Jervon Pressley.
Halki pelin Korihait oli taipuvainen pienempään viisikkoon ei niin isoa vastustajaansa vastaan. Eniten pelanneen eli yli 36 minuuttia pelanneen nelikon Bracy-Davisin, van Andringan, Gibsonin ja O’Brienin lisäksi suhteellisen paljon peliaikaa saivat myös yli 26 minuuttia kentällä viihtynyt Teemu Sulonen ja aina taisteleva lähes 19 minuuttia pelannut Justus Kilpinen.
Espoo United oli tänään parempi levypalloissa 37 − 29, menetyksissäkin 12 − 15 ja riistoissa 11 − 7. Syöttöjä kirjattiin kummallekin yhteensä 21, joten palloa liikutettiin mallikkaasti.
Heittotarkkuuksissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Korihailla kakkoset sujuivat 61 prosenttisesti (27/44) ja Unitedillä 57 prosenttisesti (25/44). Kummatkin joukkueet upottivat 13 kolmosta, joten päivän pelissä nähtiin kaukoheittojen ilotulitus. Korihaiden prosentti oli 45 ja vierailijoiden 46, joten tarkkuus oli kohdillaan. Kun kummankin vapaaheitot sujuivat yli 80 prosentin tarkkuudella, päivän heittopeli oli puolin ja toisin hyvin laadukasta, parasta Korisliiga-tasoa.
Yhdeksi ottelun ratkaisuista muodostui se, että Espoo sai 14 vapaaheittoa Korihaita enemmän, yhteensä siis kaikkiaan 29 vaparia. Tähän tasoitukseen ei olisi ollut varaa. Muut tilastot, kuten onnistumiset kolmen sekunnin alueelta olivat tasan 50 pistettä ja 50 pistettä, niin kuin monet muutkin mitatut tilastokategoriat. Menetyksistä syntyneistä vastahyökkäyksistä Korihait sai kuusi pistettä espoolaisia enemmän.
Korihaiden parhaat pistelingot olivat tasavahvat Kevin Bracy Davis tehoilla 22/6 ja Marius van Andringa 22 pisteellä ja kahdella levypallolla. Marius heitti tänään 16 kolmosta, joista 7 meni sisään. Kotijoukkueen muut kaksinumeroisiin yltäneet kaverit olivat Sean O’Brien (19/5/3 syöttöä/3 riistoa) ja Matthew Gibson (12/6/9 syöttöä/3 riistoa). Gibsonin teholuku 25 oli joukkueen korkein. Sulonen urakoi 10 pistettä, 3 levypalloa ja 3 syöttöä.
Espoon riveistä mestari ja joukkueensa pelin keskus Jeb Ivey (33/4/12 syöttöä) sekä todellisena voiton arkkitehtina kunnostautunut Omar Calhoun (28/6) olivat ylitse muiden. Okko Järvi teki tehot 15/3/2 syöttöä, Jouko Järvinen 13/7/2 syöttöä/3 riistoa ja Babatunde Alawoya 13/1. Tilastorivit voi vilkaista täältä.
Mainittakoon, että Korihait vei ottelun loppuun kymmenellä pelaajalla, joista yhdeksän pääsi pisteiden makuun. Espoolaiset peluuttivat vain kahdeksaa pelaajaa, joista pisteitä popsi seitsemän. 45 maaottelua pelannut Unitedin 31-vuotias laituri Samuel Haanpää ei saanut ottelussa aikaiseksi yhtään pistettä, vaikka hänelle siunaantui peliaikaa lähes 23 minuuttia.
Lehdistötilaisuudessa vierailijoiden kokenut Jeb Ivey tiivisti ottelun kulun:
− Tämä oli hyvä peli kummaltakin joukkueelta. Olemme samanlaisessa tilanteessa, jossa kumpikin tarvitsemme voittoja. Olen ylpeä koko joukkueen yrittämisestä ja energiasta. Meistä tuntui hyvältä voittaa monien tappioiden jälkeen.
Mitä tapahtui viimeisen viiden minuutin aikana?
− Omar [Calhoun] sai pomppua jalkoihinsa. Saimme nostettua henkeämme parilla korilla ja pysäytyksellä. Koripallon resepti on yksinkertainen: laita palloa korirenkaasta ja estä vastustajaa tekemästä sama temppu.
Matthew Gibson ruoti pelin luonnetta ja ratkaisua:
− Olen pettynyt. Taistelimme kovaa ja tulimme takaa. Pelissä oli paljon laskuja ja nousuja, johtokin vaihteli. Lisäajalla he löysivät enemmän energiaa. Olimme hiukan väsyneitä. Teimme virheitä, jotka he hyödynsivät. He aloittivat jatkoajan kovalla kolmospelillä (4/4) ja tärkeillä levypalloilla, mikä oli meille liikaa.
Peli tuntui olevan hallussanne.
− Siltä se tosiaan tuntui. Joukkue taisteli ja henki oli hyvä. Jokainen joukkueessa uskoi meidän voivan voittaa ottelun. Muutamat pienet virheet, jotka eivät edes olleet virheitä tulivat kalliiksi. Pallo ei pomppinut meille. Hävisimme kaksinkamppailuja ja annoimme vastustajalle vapaaheittoja. He laittoivat palloa sisään oikeaan aikaan, me emme siinä onnistuneet.
Espoolaisten valmentajalta Ville Nevalta kysyttiin, mikä ratkaisi ottelun:
− Yhtälailla sattuma kuin hyvin toteutetut asiat. Varmaan kumpikin joukkue ajatteli, että voitto pitäisi ottaa keinolla millä hyvänsä. Sellainen taistelu tässä nähtiinkin. Tätä on nyt tässä kohtaa turha yrittää selittää analyysillä, kun tuossa oli kuitenkin kaikkein eniten kyse tunteesta. Pallo pomppi niin kuin se pomppi. Ottelu oli aikaisemmin jo Korihaiden käsissä, sitten se oli jo meidän käsissä.
− Olen iloinen siitä vauhdista, millä saatiin kolme niistä jatkoajan neljästä kolmosesta, tosi hyvän yhteistyön tuloksena. Kun ne sattuivat menemään sisään, tässä on helpompi huoahtaa. Pelin sisällä oli monta erilaista jaksoa. Välillä toimi hyökkäys ja välillä puolustus.
Damion Dantzler näki vastustajan ansainneen voittonsa:
− Pelasimme oikein hyvin ensimmäisellä ja toisella jaksolla. Kolmas jakso oli jo erilainen. Neljännellä jaksolla yritimme jatkaa hyvää peliä, ja veimme ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla he olivat parempia. Hävisimme paljon yksi vastaan yksi -tilanteita ja fifty-fifty-palloja, emmekä saaneet hyökkäyspään levypalloja. He olivat yksinkertaisesti askeleen meitä edellä jatkoajalla.
Julius Brooks pelasi noin 14 minuuttia ja teki kaksi pistettä. Uskotko edelleen hänen pystyvän auttamaan joukkuettamme?
− Tässä vaiheessa minun on varmaan sanottava rehellinen ollakseni, etten usko siihen. Tiesin, ettei hänellä ollut hyökkäysuhkaa, mutta osoittautui ettei hän ole kunnossa. Meillä ei ole enää aikaa saada häntä pelikuntoon. Hän on paiskinut töitä kovasti ja on hyvä pukukoppipelaaja. Hänellä ei nyt vain ole jalkoja auttaa joukkuetta. Tänä iltana halusin laittaa hänet penkille, koska pienempi kokoonpanomme oli nopeampi. Hän oli lisäksi liian hidas levypalloissa ja puolustuksessa.
Nähdäänkö vielä pelaajavaihtoja?
− En voi vastata seuran johdon puolesta. Tässä vaiheessa kautta ei ole enää paljon lahjakkaita ja hyvässä kunnossa olevia kavereita tarjolla, koska heillä on jo pelaajasopimukset tai he pyytävät liikaa palkkaa.
Seuraavaa peliä saadaan odotella kokonaiset 10 päivää, joiden aikana Korihait voi hioa pelikuntoaan paremmaksi. Tositoimissa hairyhmä nähdään seuraavan kerran Tampereella Pyrinnön vieraana keskiviikkona 28.2. kello 18:30 alkaen. Ottelua voi seurata suorana täältä Fanseatin kautta.