Pyrintö, Pohitulli ja perjantai – kuka aukaisisi ketsuppipullon korkin?

15.11.2016

Pyrintö, Pohitulli ja perjantai – kuka aukaisisi ketsuppipullon korkin?

Niin lähtivät lumet ja marraskuun pimeys iski silmille. Valitettavan vähän on valoa ollut haileirissäkin. Perjantaina on jälleen uusi mahdollisuus, kun Poharille tulee väkeä Popedan kotiseuduilta. Korihait hävisi Tampereen Pyrinnölle vieraskentällä kahdella pisteellä. Nyt on revanssin paikka.

-Se oli Pyrinnön avausvoitto sarjassa ja sen jälkeen he ovat pelanneet todella hyvin. Heillä on kova peli keskiviikkona Nokiaa vastaan. Meillä on nyt pidempi lepotauko, mutta ei sekään välttämättä ole hyvä asia, Korihaiden pääpiiskuri Jarno Nikula arvioi.

Molemmilla joukkueilla on heittää kovan luokan levyrimies kehiin. Pyrinnön Wally Judge on tilaston kakkonen. Tämänhetkisen levypallokunkun Marcus Vanin tilanne on kohentunut jatkuvasti, mutta pelaaminen on vielä kysymysmerkki.

Sarjan pistetilastossa eivät suomalaiset pippaloi. 18 amerikkalaista on pistestatistiikassa ennen ensimmäistä suomalaista. Toisaalta suomalaisten pistehai on ollut mukava piristys alkukauteen. Pyrinnön 22-vuotias Topias Palmi pelaa elämänsä kautta ja on 14 pisteen keskiarvollaan maajoukkuemiehiäkin ylempänä. Ricky Minard (16,1p.) ja J’nathan Bullock (15,9p.) ovat olleet ahkerimmat korintekijät manselaisista.

img_9854

Entä mitä kuuluu Nikulan suojateille? Jonkun pitäisi löytää keinot ketsuppipullon korkin avaamiseen, jotta rentous löytyisi.

-Oma pelimme ei ole maailman parasta ollut missään vaiheessa, mutta aiemmin se oli kuitenkin parempaa kuin nyt. Pallonliike on iso juttu. Nyt tulee liikaa yksi vastaan yksi -hyökkäyksiä, Nikula totesi.

Pukukopin tunnelmasta ei silti voi päätellä sarjataulukon kertomia ikäviä faktoja.

-On oikeastaan ihailtavaa, miten hyvin fiilis on pysynyt vaikeuksien keskellä. Jätkillä tuntuu olevan ennen kaikkea näyttämisen halua, Nikula kiitteli.