Ruotsalainen Sheriff Drammeh Korihaiden takakentälle

23.06.2025

Ruotsalainen Sheriff Drammeh Korihaiden takakentälle

Tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaisen Sheriff Drammehin kanssa. 29-vuotias takamies liittyy haiparveen pelattuaan viime kauden Itävallan pääsarjassa.

– Olen innoissani päästessäni pelaamaan Suomeen! Olen pelannut monta kertaa Suomen nuorisomaajoukkueita vastaan ja tunnen pelaajia sieltä, joten kiva päästä edustamaan nyt Korihaita ja kilpailla menestyksestä, Drammeh kommentoi.

Tukholmasta kotoisin oleva 191-senttinen Drammeh aloitti koripallotaipaleensa Södertäljessä, josta hän lähti maailmalle Espanjan Gran Canarian reservijoukkueen kautta Yhdysvaltoihin Havaijin yliopistoon.

Neljän yliopistovuoden jälkeen Drammeh on kerryttänyt kokemusta kotimaansa pääsarjan lisäksi Italian Serie B:stä ja viime kaudella Itävallan pääsarjasta. Elokuussa 2020 Drammeh teki myös sopimuksen Espanjan kakkossarjaan, mutta loukkaantuminen esti lopulta pelaamisen.

Viime kaudella 17 ottelussa Drammeh viimeisteli vajaan 26 minuutin peliajalla keskimäärin 7,8 pistettä, 3,3 levypalloa ja 5,4 syöttöä ottelua kohden. Syöttökeskiarvo oli sarjan yhdeksänneksi paras.

Drammehia on kuvailtu atleettiseksi ja ulottuvaksi takamieheksi, jonka vahvuudet ovat pelinteossa ja puolustuspäässä.

– Tykkään jakaa palloa joukkuekavereille ja saada kaikki pelaajat osaksi pelitapahtumia. Tykkään pelata nopealla tempolla ja puolustuspäässä pelaan kovaa, pelaaja kuvailee itseään.

Drammeh oli tuttu näky Ruotsin nuorisomaajoukkueissa. Juniorien arvokisoissa hän edusti Ruotsia kolmessa eri turnauksessa, joista viimeisin oli Helsingissä vuonna 2016 järjestetyt alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut. Silloin Drammeh oli Ruotsin paras pistemies 14,7 pisteen keskiarvolla. Turnauksen pistetilastossa lukema oikeutti 11:een sijaan.

– En ole koskaan vielä käynyt Suomessa Helsinkiä pidemmälle, joten siinäkin mielessä olen innoissani ensi kaudesta, Drammeh viestittää.

Sheriff Drammeh on Korihaiden seurahistorian toinen ruotsalaispelaaja. Kaudella 2006–2007 seuraa edusti yhteensä 28 ottelun ajan Solnan kasvatti William Copeland.

Sheriff Drammehin pelaajakortti. Drammehin parhaita paloja viime kaudelta Itävallasta.

Ruotsin nuorisomaajoukkueita edustanut Drammeh pelasi yhdeksän vuotta sitten Helsingissä alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Kuva: FIBA

Korihaiden sopimustilanne kaudelle 2025–2026

Takamiehet:

Bojan Sarcevic, Joni Herrala, Aamos Nikula, Sheriff Drammeh

Laiturit:

Roni Ahvenjärvi, Jalen Jackson

Sentterit:

Mikael Aalto, Mikael Laihonen

Toimihenkilöt:

Ivan Ivanovic (päävalmentaja), Valtteri Pihlajamäki (valmentaja), Jyrki Sairanen (fysiikkavalmentaja)