Tutustumistauko on ohi – keskiviikkona Kouvolaan

28.11.2017

Tutustumistauko on ohi – keskiviikkona Kouvolaan

Maajoukkuetauko on vietetty ja sarjapisteitä on tarjolla taas keskiviikkona. Korihait on käyttänyt pelibreikin harjoitteluun. Eikä tarvitse olla korisfilosofi veikatakseen, mihin suurin aika on mennyt.

-Puolustusta on treenattu todella paljon. On palattu taas perusasioihin ja sitten siirrytty palloscreenin puolustustamiseen. Välillä on menty lujaakin, Korihaiden kapteeni Justus Kilpinen kertoi.

Kahden viikon pelihuili on ollut samalla tutustumistauko. Uudet amerikkalaiset Kenney Funderburk ja Quinton Chievous ovat saaneet rauhassa omaksua Korihaiden pelitapaa. Ihmeitä ei kahdessa viikossa tehdä, mutta parempaa voidaan odottaa.

Haiparvi matkaa kahden viikon pelitauon päätteeksi Kouvojen vieraaksi. Kuva: Mainostoimisto Grafesko

Keskiviikon haaste on sellaista kaliiberia, että kaiken pitää olla kondiksessa. Kouvot on Kauhajoen kanssa sarjan kakkospaikalla. Lokakuun alussa Uudessakaupungissa Kouvot isotteli korin alla siihen malliin, että haiparvi pelästyi ja tulos oli 67-86 vierasvoitto. Vastustajan koko arveluttaa nytkin haikippari Kilpistä.

-Heillä on kolme (Thomas Gipson III, Ville Kaunisto ja Jamie Skeen) isoa pelaajaa, joiden kanssa meillä oli viimeksikin vaikeuksia. He pelaavat hyvin yhteen ja lisäksi kokeneita pelaajia on niin suomalaisissa kuin jenkeissäkin, Kilpinen arvioi.

Kilpisen mainitseman trion lisäksi pelintekijä Tuomas Hirvonen, James Sinclair sekä Wayne Bernard ovat vaarallisia pelimiehiä. Kaikkien näiden pistekeskiarvo on yli kymmenen pisteen.

Korihailla on yhteensä viisi peliä ennen joulua. Näistä kolme on vieraskentällä.