Pelaajapohdintoja kauden alkaessa, osa 2

9.10.2018

Pelaajapohdintoja kauden alkaessa, osa 2

Korihaiden tämän kauden joukkueessa on tukku uusia pelaajia, mutta myös jatkajia viime kaudesta. Uusien suomalaispelaajien esittely löytyy edellisestä blogitekstistäni. Tässä osassa käyn läpi ”vanhoja” suomalaispelaajia ja myös uudet ulkomaalaisvahvistukset.

Kapteenin johdolla

Kesken viime kauden, jopa kahteen kertaan, Korihaihin liittynyt suomalais-ranskalainen takamies Marius Van Andringa päätti jatkaa haipaidassa, kun pelisopimus toiseen kotimaahansa Ranskaan ei onnistunut. Van Andringa pelasi tilastojen valossa parhaimman kautensa Korisliigassa upottaen 10,2 pistettä ottelua kohden ja upottaen kolmen pisteen heitot hyvällä 38 prosentin tarkkuudella. Van Andringa heitti viime kaudella 73 onnistunutta kolmosta. Hän oli sarjan eniten onnistuneita kolmosia heittänyt kotimainen pelaaja yhdessä Kataja Basketin Ilari Seppälän ja Helsinki Seagullsin Antti Kanervon kanssa. Tällä kaudella Van Andringa on itseoikeutetusti joukkueen kapteeni, joten samanlaista hengenluontia ja asennetta kuin viime kaudella on syytä odottaa tälläkin kaudella.

Kolmosten lisäksi kapteeni Marius Van Andringalta odotetaan johtajuutta kentällä ja kopissa. Kuva: Päivi Sappinen

Neljännen kautensa Uudessakaupungissa aloittavan salolaislähtöisen Vesa-Pekka Laineen pelitavan me jo tiedämmekin: sähäkkää puolustusta, hyvää pelinjohtoa ja heittouhkaa kaaren takaa. Tosin viime kausi oli tilastojen perusteella Laineen heikoin kausi Korihaissa. Heitot eivät oikein uponneet kaaren takaa, eikä minuuttejakaan oikein kertynyt samalla tavoin kuin aikaisempina kausina. Uusi kausi on kuitenkin aina uusi mahdollisuus ja toivon mukaan Laine pääsee heti ensimmäisissä otteluissa vauhtiin.

Ainoa Korihait-kasvatti tämän kauden joukkueessa on Roope Viinikkala, joka aloittaa toisen kautensa edustusjoukkueen mukana. Viime kaudella Viinikkala pääsi liigamatsien makuun kuudessa ottelussa, mutta pistetili liigassa jäi vielä avaamatta. Jospa se sitten tällä kaudella aukeaisi.

Valmentajalle tutut kokeneet vahvistukset

Tämän kauden ulkomaalaisvahvistukset ovat kaikki uusia pelaajia Korihaissa. Takamies Mario Edwards ja laituri Bryan Coleman ovat kuitenkin tuttuja miehiä päävalmentaja Damion Dantzlerille. Edwardsille tuleva kausi on kolmas Suomen kentillä. Ensimmäisen kerran Edwards saapui Suomeen kaudella 2015-16 Loimaan Bisonsiin, mutta loukkaantumisen vuoksi Edwardsin visiitti Loimaalle jäi yhteen Korisliiga-otteluun ja yhteen VTB United Liigan matsiin. Seuraavalla kaudella Edwards saapui takaisin Suomeen Lapuan Kobrien paitaan, missä Edwards johdatti Dantzlerin ja Van Andringan kanssa Kobrat pudotuspeleihin. Edwardsin tehot Lapualla olivat 9,7 pistettä ja 4,2 syöttöä per peli kolmosprosentin ollessa erinomainen 46,4. Suomen lisäksi Edwards on pelannut Itävallassa, Kosovossa, Unkarissa, Slovakiassa ja Kreikassa.

Johtajuutta kentälle tuo myös kokenut Mario Edwards. Kuva: Päivi Sappinen

26-vuotias Bryan Coleman puolestaan on kokenut Dantzlerin metkut Kaarinan Ura Basketissa kaudella 2014-15. 1. divisioona B:ssa 16,6 pisteen ja 8,8 levypallon keskiarvoilla palloilut Coleman on Suomen jälkeen pelannut Argentiinassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Norjassa ja Luxemburgissa.

Uusia urheilullisia vahvistuksia

Korihaiden kaksi muuta amerikkalaisvahvistusta Brandon Conley ja Stephon Jelks ovat uusia tuttavuuksia Suomen kentillä. Conley on 24-vuotias Oral Robertsin yliopiston kasvatti, joka on aikaisemmin pelannut Australiassa ja viime kaudella Slovakiassa. Conley pelasi Slovakiassa Zilinan joukkueen paidassa tehden lähes 16 pistettä, 9,3 levypalloa ja 1,4 torjuntaa per peli. Conleya on luonnehdittu voimakkaana donkkaajana, erinomaisena levypallopelaajana ja puolustajana. Conleyn yliopistoaikaisia donkkisuorituksia voi ihailla täältä.

22-vuotias Stephon Jelks aloittaa ammattilaisuransa Uudestakaupungista ja Suomesta. Täydet neljä vuotta Mercerin yliopistossa pelannut Jelks teki viimeisellä kaudellaan 9,5 pistettä, 7,2 levypalloa ja 1,6 syöttöä per peli. Pelitilanneheitot upposivat 52 prosentin ja kolmoset 44 prosentin tarkkuudella. Vaikka Jelks on ollut yliopistossa hyvä levypallopelaaja, ollen yliopistonsa kolmanneksi eniten levypalloja ottanut pelaaja kautta aikojen, on hän yllättänyt coach Dantzlerin levypallopelaamisellaan. Jelksin viimeisen yliopistokauden highlightit löytyvät täältä.

Eero Siivonen
Kirjoittaja on aktiivinen koripalloseuraaja ja toimii Korihaiden kotiotteluissa
otteluselostajana.